Kouluterveydenhuolto kuuluu opiskeluhuoltopalvelujen yksikköön, johon kuuluvat kaikki opiskeluhuoltopalveluiden työntekijät eli kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat. Kouluterveydenhuoltoa toteuttavat koululla terveydenhoitaja ja lääkäri. Kouluterveydenhuollon tavoitteena on kouluyhteisön ja oppilaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen. Toiminnan painopiste on ennalta ehkäisevässä työssä sekä varhaisessa puuttumisessa ja tukemisessa. Terveydentilan seuranta tapahtuu ensisijaisesti terveystarkastusten avulla. Asetuksen mukaisesti tulee terveystarkastus tehdä jokaiselle oppilaalle vuosittain. Peruskoulun alkaessa, viidennellä ja kahdeksannella luokalla oppilaat kutsutaan huoltajineen myös lääkärin tarkastukseen.
Terveystarkastusten lisäksi kouluterveydenhuollossa tavataan asiakkaita yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Kouluterveydenhuollon tärkeä työmuoto ovat avoimet vastaanotot, joille oppilaat voivat tulla aikaa varaamatta keskustelemaan oireistaan ja mieltä vaivaavista asioista.
Sairaanhoito ei sisälly kouluterveydenhuoltoon. Tämä koskee niin pitkäaikaissairauksia, kuten diabetes, kuin äkillistä sairastumista kesken koulupäivän. Ainoastaan koulupäivän aikana tapahtuneet tapaturmat hoidetaan. Lievät tapaturmat hoidetaan koulussa, vakavammat tapaturmat hoidetaan omalla sote-asemalla tai Akuutti 24:ssä.
Mikäli lapsi sairastuu koulupäivän aikana, opettaja ilmoittaa asiasta vanhemmille.
Tarvittaessa vanhemmat voivat kysyä terveydenhoitajalta neuvoja tai hoito-ohjeita sairausasioissa, muutoin sairausasioissa tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti omalle soteasemalle.
Jos oppilas on kouluaamuna sairas, vanhemmat ilmoittavat poissaolon opettajalle. Sairasta lasta ei saa lähettää kouluun. Lapsen sairauden vuoksi tarvittavat todistukset vanhemmille kirjoitetaan omalla soteasemalla.
Terveydenhoitajalla ei ole lupa puhua oppilaiden terveydentilaan liittyvistä asioista koulun henkilökunnan kanssa ilman oppilaan ja huoltajan lupaa.
Kouluterveydenhuollon terveydenhoitajat toimivat ja ovat tavoitettavissa kouluilla oppilaiden, perheiden ja muun opiskeluhuollon kanssa niin yksilökohtaisissa kuin yhteisöllisissäkin asioissa. Erityisesti on hyvä muistaa kutsua terveydenhoitaja mukaan monialaisen asiantutijaryhmän kokoukseen aina, kun asiat liittyvät koululaisen terveyteen ja hyvinvointiin.
Yhteistyöterveisin: Merja Niemelä Kouluterveydenhuollon palveluesihenkilö [email protected] Eija Kinnunen Tulosyksikköpäällikkö [email protected]
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle