Sitova ilmoittautuminen Kärkölän Yhtenäiskoulun harrastustoimintaan lukuvuodelle 2026-2027
Kärkölän kunnan on tarkoitus jatkaa Opetus- ja Kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa lukuvuonna 2026–2027. Hankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen harrastustoiminnan kautta. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Toiminnan käynnistyminen edellyttää myönteistä valtionavustuspäätöstä, jolla tuetaan toiminnan toteuttamista.
Harrastustoimintatarjonta on suunniteltu lukuvuoden 2025-2026 aikana saatujen kokemusten ja Opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuonna toteuttaman koululaiskyselyn tulosten sekä saatavilla olevien ohjaajaresurssien puitteissa. Harrastustoiminta ovat myös toiminnan puolesta vakuutusten piirissä.
Viikolla 35 alkavan harrastustoiminnan ilmoittautumien alkaa 10.2. ja päättyy 20.2.
Harrastustoimintaan voi ilmoittautua jokainen lukuvuoden 2026-2027 perusopetuksen (1.-9.lk) oppilas. Harrastustoimintaryhmät kokoontuvat ikäryhmäkohtaisesti niin, että 7.-9. luokkalaisille järjestetään harrastustoimintaa maanantaisin klo 14-15 tai 15-16, 1.-3. luokkalaisille tiistaisin klo 14-15 ja 4.-6.luokkalaisille keskiviikkoisin klo 14-15. Koulukuljetuksen piirissä olevien oppilaiden koulukuljetukset lähtevät välittömästi harrastustoiminnan päättymisen jälkeen noin klo 15.10 tai klo 16.10. Ilmoittautumislomakkeella kysyttävä opetusryhmätieto tarkoittaa lukuvuoden 2026-2027 opetusryhmää. Tulevan lukuvuoden 1. vuosiluokan oppilaiden osalta riittää vuosiluokkatieto, koska tulevat opetusryhmät eivät ole heillä vielä tiedossa.
Harrastustoimintaryhmä perustetaan, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 7. Ryhmän maksimiosallistujamäärä on 15. Mikäli maksimiosallistujamäärä tulee täyteen, myöhemmin ilmoittautuneille tarjotaan paikkaa varalle valituista harrastusryhmistä.
Harrastustoimintaryhmän toteutuminen vahvistetaan ilmoittautuneille ja huoltajille Wilman välityksellä ennen lukuvuoden alkua.
1-3. luokat; liikunta, kotitalouskerho, askartelu, parkour ja uinti.
4-6. luokat; liikunta, kotitalouskerho, kuvataide/käsityö, parkour ja uinti
7.-9. luokat; ohjattu kuntosalitoiminta, kuvataide/käsityö ja parkour
Ilmoittautuminen harrastustoimintaan tästä:
https://www.vismasignforms.com/form/481812ef-34e3-40dc-9c1e-0c0ba514e000
Lisätietoja: Petri Käkönen, kasvatus- ja opetusjohtaja, [email protected], puh. 044 7702 130
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle, huoltajille ja johtokunnalle