Vuokkoharjun koulun sisäilma-asiaa koskeva tiedote 07.01.2015

Arvoisat huoltajat,
Kuvaan alla olevalla tiedolla Vuokkoharjun sisäilma-asian toimenpiteiden vaiheita kunnaninsinööri Pertti Sallilan toimittaman kirjallisen tiedon pohjalta.

Vuokkoharjun koululla pidettiin 26.5.2014. sisäilmatyöryhmän kokous, jossa käsiteltiin selvityksiä koulun alakerran opetustiloissa huhtikuussa suoritetuista lisätutkimuksista. Lisäksi perehdyttiin kevään aikana suoritettuihin korjaustoimenpiteisiin ja hyväksyttiin ne. Työryhmä katsoi korjaustoimenpiteet riittäviksi ja korjatut tilat käyttöönotettaviksi. Sisäilmaselvitystä päätettiin jatkaa ottamalla ilmanäytteet kaikista koulun opetustiloista joulukuussa 2014. Sisäilmatyöryhmän asiantuntijoiden mielestä opetustiloja voidaan väestönsuojaa lukuun ottamatta turvallisesti käyttää, mutta ryhmä on velvoittanut kiinteistönomistajaa tarkkailemaan tilojen kuntoa säännöllisesti.

Huhti-toukokuun 2014 aikana kahdessa luokkatilassa ja kirjavarastossa suoritettiin alapohjalaatan kuivaus ja kapselointi aktinomykeettibakteerintorjumiseksi ja näiden tilojen alapohja alipaineistettiin asentamalla lattian alle imuputkisto ja koneellinen imuri.
Opetustiloissa ollut opetusmateriaali otsonoitiin ja pulpetit sekä muut kiinteät kalusteet desinfioitiin ohjeen mukaisesti ennen kuin ne siirrettiin korjattuihin opetustiloihin.
Lisäksi korjatut ja käyttöön hyväksytyt tilat tarkistettiin homekoiran avulla 8.8.2014. Raportin mukaan koira ei rekisteröinyt tiloissa haitallisia kohteita.

Selvitystyötä jatkettiin kaikkia opetustiloja koskevalla näytteiden otolla 29.12.2014. Saatujen tulosten pohjalta tekninen toimi kohdentaa korjaustoimia tarvittaessa kartoituksen osoittamiin tiloihin.

Väärinymmärrysten välttämiseksi mainitsen lisäksi, että olen varotoimenpiteenä siirrättänyt 23.9.2014 pienryhmän 3-4 opiskelemaan korvaaviin tiloihin, koska ryhmän opetustilan seinän takana on väestösuoja, jonka sisäilmasta on todennettu raja-arvon ylittävä määrä aiheuttajamolekyylejä (VOC-yhdisteitä). Siirrosta tiedotettiin kohderyhmän huoltajia 22.9.2014. Vaikka väestösuojatila on alipaineistettu ja sieltä ei ole ilmanvaihtoyhteyttä muihin tiloihin, halusimme opetustilan vaihdolla ennaltaehkäistä vähäisenkin sisäilmaongelman mahdollisuuden ennen uusien tutkimustulosten valmistumista. Menettely oli varotoimenpide ja sen todellinen tarve selviää uusimpien ilmanäytteiden valmistuttua tammi-/helmikuussa.

Mikäli havaitsette lapsellanne oletettavasti koulun sisäilmasta johtuvia terveydellisiä oireita, teidän tulee tulee kääntyä kouluterveydenhoitajan puoleen .
Korjaustoimien osalta tiedusteluihin vastaa kunnaninsinööri.
Alla heidän yhteystietonsa.

Yhteistyöterveisin,

Petri Käkönen
---

 

Pertti Sallila kunnaninsinööri 040-3086225 [email protected] 
Satu Karlsson kouluterveydenhoitaja 044-7802503 [email protected]
Mira Ikonen terveystarkastaja 0444406553 [email protected]